Tervetuloa uusille kotisivuillemme!
Old Chiefs ry on yhdistys meille vähän jo vanhemmille Jokeri-kannattajille. Meille, jotka ollaan jo vuosien mittaan nähty Jokereiden hyvät ja huonot kaudet. Meille kaikista huolimatta Jokerit on "se" joukkue. Myöskään ei sovi väheksyä sitä yhteenkuuluvaisuuden tunnetta ja lukuisia ystävyyssuhteita, jotka ovat muodostuneet Jokereiden kannattamisen johdosta. Vaikka meillä onkin suurin uho ja möykkä iän myötä hieman laantunut, ei se tee meistä vanhemmista kannattajista yhtään sen huonompia. Sykkii se sydän vielä meilläkin! Siksi päätimmekin perustaa 2008 ihan oman ja meidän näköisen kannatusyhdistyksen. Nimivalintakin logoineen on hyvin osuva, eli Old Chiefs. Monet meistä olivat hurjina nuoruusvuosinaan katsomoissa ympäri suomen ja aina ulkomaitakin myöden yksi iso osa Jokerit-perhettä. Olimme myös luomassa Jokereiden nousua divarista menestykseen, luomalla Jokerit-ilmiötä 90-luvulla. Nyt toivommekin, että sinä Jokerit-henkinen, peleissä aktiivisesti käyvä ja edellä mainitun tekstin mukaisesti ajatteleva liittyisit kasvavaan joukkoomme! Voit toki olla iältäsi nuorempi, kunhan omistat saman ideologian kuin myös me muut päälliköt. Vielä kerran tervetuloa joukkoomme!
Pave, Old Chiefs ry
Uutiset
Syksyn keikat (20.09.2023)
|
19.09.2023
Perjantaina 22.9. keikalle
|
14.09.2023
Turun stoge-reissu jäsenille / PERUTTU
|
07.08.2023
Kauden avausmatsin lippulinkki
|